PIENIKIN VOI OLLA SUURI JOHTAJA

Vaikka töitä on painettu menemään kesäloman jälkeen jo reilut kaksi kuukautta, on fiilis täysin erilainen kuin keväällä. Kyky hallita omaa työtahtia ja tehtävien määrää on selvästi kehittynyt, mutta samalla huomaan asenteessani ja käyttäytymisessäni muutoksia, joista en ole ihan varma pidänkö. Aika ajoin huomaan suhtautumiseni työhön muuttuneen "lepsummaksi", mikä näkyy joskus vaikeidenkin asioiden käsittelynä huumorin kautta. Luulen, että tämä on muodostunut itselleni keinoksi selvitä muuten ajoittain kohtuuttomalta tuntuvasta työtaakasta ja loputtomana näyttäytyvistä kehityshaasteista. Samalla kuitenkin pelkään, että tämä "keino selviytyä" näyttäytyy helposti muille välinpitämättömyytenä.

Oli niin tai näin, yleisfiilis työstä ja elämästä yleensä on tällä hetkellä todella positiivinen, ja koen kehittyneeni johtajana huikeasti viimeisen vuoden aikana. Tähän fiilikseen on suuresti vaikuttanut Johtaja-Tahko -koulutusohjelma. Viimeisen vuoden aikana olen saanut tutustua huikeisiin tyyppeihin, joilta olen saanut paljon elämänohjeita, rohkaisevia sanoja ja tukea. Nyt kun viimeisestä lähijaksosta on kulunut noin kuukauden verran, on vaikea uskoa, ettemme enää kokoonnu jatkossa Vierumäelle parin kuukauden välein haastamaan toisiamme ja oppimaan yhdessä. Toivon ja uskon, että tulemme pitämään kuitenkin yhteyttä tulevaisuudessa ja luotan porukan tukevan toinen toistaan aina tarvittaessa.

Mukanaolo Johtaja-Tahkossa oli kunnia, sillä ryhmässä oli kokeneita johtajia ja esimiehiä erilaisista liikunta-alan organisaatioista - nimenomaan erilaisuus oli tämän ryhmän valttikortti. Oli hienoa, että minä ja Riikka pääsimme sekoittamaan vielä pakkaa nuorisoedustajina. Kaikki vuoden aikana järjestetyt lähijaksot olivat upeita oppimisen paikkoja ja yhtenä niistä pääsin myös itse kokeilemaan tiimin johtamista käytännössä. Valitettavasti viimeisen lähijakson tehtävä - johtajuuspuhe, jäi minulta esittämättä sairastumisen vuoksi. Koska johtajuuspuheen merkitys yhteenvetona koko koulutuksesta on mielestäni tärkeä, julkaisen sen nyt tekstin muodossa! Porukka kuvaili viimeisellä lähijaksolla minua määrätietoiseksi teoreetikoksi, jonka voin täysin allekirjoittaa tämän johtajuuspuheen myötä:

MINÄ JOHTAJANA

"Millainen on hyvä johtaja? Kuka on hyvä johtaja? Voinko minä olla hyvä tai jopa suuri johtaja?

Johtamista ja johtajuutta on tutkittu sekä kuvailtu johtajuusteorioissa vuosisatojen kuluessa usein eri tavoin eikä yksimielisyyteen näistä käsitteistä ole vieläkään päästy.

Koska johtajat ovat ihmisiä, ei uskoakseni kahta täysin samanlaista johtajaa maailmassa voikaan olla. Tämä puolestaan mahdollistaa sen, että jokainen voi kehittää omaa johtajuuttaan haluamaansa suuntaan ja nostaa omia vahvuuksiaan johtajuutensa tukipilareiksi.

Johtajuuteni keskeisimpänä taustavaikuttajana on ehdottomasti persoonani, jota kuvaa osuvasti lapsuuteni lempihahmo - Pikku Myy. Pikku Myytä pidetään perinteisesti pippurisena rääväsuuna, joka ei osaa pitää mölyjä mahassaan, mutta toisinaan hän osaa yllättää myös tunneälyllään sekä iloisella ja positiivisella - innostavalla asenteellaan.

Jämäkkä persoona

Erilaisissa kyselyissä johtajaa voidaan kuvailla joskus jämäkäksi, päämäärätietoiseksi ja jopa pelottavaksi. Sellainen lapsi minä olen ollut. Olen tiennyt pienestä pitäen mitä mieltä asioista olen ja uskonut olevani aina oikeassa, mikä on näkynyt joskus nenäkkäänäkin käyttäytymisenä. Olen ollut jämäkkä ja avoin totuudentorvi, joka kysyi kassatyöntekijältä neljän vuoden iässä, miten tämä oli äänestänyt presidentinvaaleissa. Kerroin samalla kovaan ääneen äitini äänestäneen Elisabeth Rehniä. Tämän jälkeen meidän perheessä ei ole vaalisalaisuuksia jaettu.

Tunneäly

Viime vuosien aikana olen kuitenkin hiljalleen ymmärtänyt, että suuri johtaja antaa tilaa myös muille ja tarvittaessa vetäytyy tilanteesta eikä missään nimessä ole itse koko ajan äänessä. Johtajan ei aina tarvitse mielestäni olla se, joka päättää, määrää tai osoittaa suunnan. Antamalla tilaa muille, osoitan luottavani heidän ammattitaitoonsa sekä näkemykseensä asiasta. Samalla annan heille tilaisuuden loistaa niissä asioissa, joissa he ovat aidosti onnistuneet. Toisaalta on myös tilanteita, jossa johtajalta odotetaan vahvaa johtajuutta ja kykyä näyttää suuntaa. Tällöin Pikku Myy sisälläni nostaa päätään.

Innostus

Sivuun astuminen ja tilan antaminen muille ovat minulle uusia asioita, ja seuraava askeleeni johtajana kehittymisessä onkin antaa tilaa vaikuttamatta välinpitämättömältä. Raja näiden välillä on häilyvä, mutta kiittäminen ja toisen tekemisten huomioiminen ovat hyvä lähtökohta innostavaan johtajuuteen. Johtajana rohkaisen jo nyt alaisiani tavoittelemaan omia unelmiaan ja tuen heitä matkalla niitä kohti. Uskon, että omalla esimerkillä johtaminen on tehokkainta ja ennen kaikkea vaikuttavinta johtamista. Jos haluan luoda kulttuuria, jossa epäonnistumisia ei pelätä, tulee minun oppia nauramaan omille epäonnistumisilleni. Jos toivon, että harjoitushallin siisteydestä pidetään yhdessä huolta, nostan roskat lattialta ja riisun ulkokengät halliin mentäessä.

Pienetkin asiat ovat tässä suhteessa merkityksellisiä. Luottaminen, kiittämiskulttuuri

ja esimerkillisyys ovat niitä asioita, joiden uskon innostavan ihmisiä ilman, että

minusta tulee jeesjees-johtaja, jonka vaikuttavuus on todellisuudessa nolla.

Se, miten johtaa ja miten haluaa johtaa, ovat harvemmin yhtä. Johtaja ei ole koskaan valmis ja jatkuva oman toiminnan kriittinen tarkastelu voi olla uuvuttavaa. Siksi johtajana on opittava olemaan myös armollinen itseään kohtaan – muuten johtajan ura jää lyhyeksi.

Joskus johtajuuttaan voi joutua perustelemaan tai pönkittämään keinoin, jotka eivät ole luontaisia itselle. Vaikka olenkin vielä nuori ja suhteellisen kokematon, en ole koskaan joutunut johtajuuttani puolustelemaan – kiitos sisäisen Pikku Myyni.

PIENIKIN VOI OLLA SUURI JOHTAJA. "

[endif]--![endif]--